Kestovaipat Etiopiassa

kestovaipat etiopiassa

Vaipatusarkea ilman juoksevaa vettä

Suomalainen kestovaippa-aktiivi asui Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa pari vuotta ja siellä hän tutustui etiopialaiseen arkeen. Konkarikestoilijana hän sai hyvän käsityksen paikallisista vaippakulttuurin muutoksista ja pesutavoista.

Suomessa hän on osallistunut usein hyväntekeväisyyskeräyksiin, joissa viedään naisten kestoja afrikkalaisille klinikoille. Monet ovat kyselleet, voisiko myös vaippoja lahjoittaa. Mitkä kestovaipat voisivat toimia Etiopiassa?

Etiopiassa kestovaipat ovat vielä harvinaisia ja sellainen “uusi tuuli”. Maalla perinteisesti ei pidetä vaippoja ollenkaan, mutta isoissa asutuskeskuksissa vaippojen tarve on kasvanut. Vauvoja myös vessatetaan ja pidetään alasti. Esimerkiksi ruoanlaiton aikana, pitkillä matkoilla (kirkko, bussit, torimatkat ja kauppareissut jne.) ja yöllä vaipat ovat kuitenkin tarpeen.

Etiopian ilmasto on omanlaisensa verrattuna moniin mielikuviin Afrikasta. Etiopia on kuiva ja kuuma maa, jossa on vuoristoa ja kuumia lähteitä. Maaperä on kova, kuiva ja pölyinen. Addis Abebassa mineraaleista ja ilmansaasteista koostuva savusumu on niin voimakasta, että se likaa kaiken ulkona ja sisällä. Siksi myös PUL-, villa- ja fleecekuoret tarvitsevat usein pesua, vaikka muuten riittäisi tuuletus.

Aurinkoa Etiopiassa riittää kuivattamaan ja valkaisemaan, mutta sadekausi voi kestää 3-4 kk. Silloin lämpötila on koko ajan 10-15 asteen kieppeillä ja ilma taukoamatta kostea ja viileä. Kovin paksut vaipat eivät silloin kuivu päiväkausiin.

Niin sanottu “juokseva vesi”, vaikka aasit eivät kyllä juokse.

Pyykinpesu on yksi haaste sinänsä! Vesi on mineraalipitoista ja putkiston ja vedenpuhdistuksen laatu vaihtelevaa. Usein vettä voi olla vähän tai se tulee hyvin pienellä paineella hanasta. Ison paljun täyttymistä saa odottaa pahimmillaan kymmeniä minuutteja.

Hanavesi on pääsääntöisesti kylmää ja ison vesipadan keittäminen on lähinnä teoreettinen käsite. Polttopuuta voi olla vähän, kaasu lopussa tai sähköt poikki. Rikkaimmissa talouksissa voi olla boileri (joka sekin valuttaa hitaasti) tai aggregaatti.

Koska perinteet ovat vahvassa, suuri osa pyykistä pestään hankaamalla betonikivetyksellä, purossa kiviä vasten, käsissä metallisessa maljassa tai pienessä posliinisessa pesualtaassa hangaten. Materiaalit ovat todella koetuksella.

Pyykkipulverit ovat voimakkaita, hieno- tai villanpesuaineita tai lanoliinia ei ole. Jos käytössä on pulsaattoripesukone, se kuluttaa materiaaleja. Pulsaattorikoneessa käytetään myös todella paljon pesuainetta, joten materiaalin pitää huuhtoutua hyvin, koska linkousnopeus on pieni.

Kannattaako kestovaippoja viedä sitten ollenkaan Etiopiaan, kun vettä, saippuaa ja sähköä on niin vähän? Kyllä, koska jätehuolto on todella surkeaa ja paljon jätettä heitetään ojiin ja kaduille tai luontoon. Varsinkin kaupungeissa tarvitaan vaippoja. Jos lasta ei pysty tarkkailemaan joka hetki, vaippa auttaa pitämään kodin puhtaana.

Kestojen lahjoittaminen Afrikkaan on tosi hyvä juttu, koska siellä ei välttämättä ole nähty, kuinka siroja ja helppoja kestovaipat ovat nykyisin. Lisäksi keskiluokka on innostunut kestoilusta harrastuksena.

Lahjoitukseen menevän vaippatyypin pitää olla sopiva, eli helppokäyttöinen ja kestää sikäläistä pesua ja käyttöä. Sisävaippa ja kuorivaippa voi olla haastava oppia ja jäädä käyttämättä, sama voi uhata prefold + kuori -yhdistelmää. Taskuvaipoissa paksut imuyhdistelmät eivät välttämättä saa suosiota, kun Kiinasta on rantautunut ohuita mikrokuituimuja ja ne ovat siroja. Ohuus on suosittua.

Klinikkalahjoituksissa on se hyvä puoli, että vaippakokemusta ja -opastusta löytyy. Järjestöjen lahjoituskohteissa on kokeneita tukihenkilöitä, jotka kouluttavat vaippatyyppien käytössä ja pesussa.

Mitkä vaippatyypit ovat sitten osoittautuneet hyviksi? Taskuvaipat kestävät hyvin hankausta, kun laminointi on suojassa vaipan sisällä, ja ne kuivuvat nopeasti, jos kiinteää imua ei ole. Myös PUL-kuoret kestävät pesua hyvin, tarvitsevat vähemmän hankausta ja kuivuvat nopeasti. PUL-kuoressa plussaa on, jos laminointi on suojassa molemmin puolin.

AIO-vaippojen ja paksujen sisävaippojen heikko puoli on pitkä kuivumisaika ja huono puhdistuvuus. Läppävaipat venyvät pulsaattorissa. Harsot, prefoldit, puuvillafroteevaipat, myös bambu ja hamppu vain reunoista ommeltuina taittoimuina ovat ihan loistavia, koska ne voi kuivattaa auringossa nopeasti ja tehokkaasti. Imut, sisävaipat ja harsot kestävät kyllä vaikka mitä!

Suomessa villa koetaan helppokäyttöiseksi vaippamateriaaliksi. Etiopiassa villan käytölle on monia haasteita, joten villaa ei kannata sinne viedä. Vaivana ovat villaa syövät tuhohyönteiset, hiiret ja rotat. Voimakas käsipyykkäys ja kuumat lämpötilat pilaavat villavaipat nopeasti, koska vaipan koetaan tarvitsevan vahvaa pesua. Saatavilla ei myöskään ole lanoliinia eikä villanpesuaineita. Suomessa villaa voi puhdistaa tuulettamalla, mutta Etiopiassa pöly ja ilmansaasteet likaavat enemmän kuin puhdistavat.

Etiopiassa, kuten eri puolilla Afrikkaa, jos vaippoja käytetään, kestovaippa on aina arvokas lahja! Jokainen kertakäyttövaippa on sekä jätteen että kukkaron kannalta huono valinta. Terveiset suomalaisille: kestovaipat varmasti lämmittävät jokaisen saajan sydäntä Etiopiassa!

Lue lisää:

Kestovaippaopas
Kestävät valinnat lisäävät onnellisuutta
Ohjeet kasvomaskin ompeluun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.