Käyttökokemuksia aikuisten kestovaipoista

Vieraskynä kertoo omakohtaisia kokemuksia aikuisten kestovaipoista.

Aikuisten vaippoja eli inkontinenssisuojia käytetään  tahattomaan virtsan- tai ulosteenkarkailuun. Syitä on esimerkiksi raskauden jälkeinen lantionpohjan heikkous, eturauhasen liikakasvu, yleissairaudet muun muassa dementia ja keskushermostolliset sairaudet. Jaan nyt oman käyttökokemukseni. Pysyn nimettömänä asian arkaluontoisuuden takia.

Joudun käyttämään vaippoja synnynnäisen selkäydinvamman takia (meningomyeloseele selkäydinkohju, selkäytimen vaurio, lantion alueella). Vammasta johtuen sulkijalihakset eivät toimi normaalisti, virtsanpidätyskykyä ei siis ole olenkaan.

Kertakäyttövaippoja olen käyttänyt syntymästä asti. Ne ovat käytännöllisiä ja nykypäivänä löytyy myös hyvin eri imutehoisia suojia. Itse käytän kertsejä esimerkiksi ulkoilussa ja sosiaalisissa tilanteissa, töissä, juhlissa, jne. Ne ovat käytännöllisiä näissä tilanteissa.

Blümchen päivävaippa, jossa on täytteenä 4 imua.
Blümchen kuorivaippa 4 imulla

Kestovaipat löysin sattumoisin netistä. Mietin, miten itse voisin tehdä hyviä ympäristötekoja. Sehän oli selvää, että jätemäärä, 5 kertsiä päivässä vuosien ajan, sai stopin kestoilun ansiosta. Olen pystynyt vähentämään vaippajätettä kestovaippojen ansiosta. Kestovaippoja saa ostettua netistä tilaamalla. Itse olen ostanut Snowcottonilta ja KVK:lta, imuja myös Sinin kestokaupasta. Myyjät ovat kestoilun ammattilaisia!

Päivävaipan sisältö
Päivävaipan imut

Itsellä on käytössä taskuvaippa, johon kuuluvat imuosat. Imuina käytän mikrokuitua, hamppua, bambua ja froteeta. Päivävaippaan laitan 4 imua ja yövaippaan 8. Siitä tulee muhkea paketti, mutta imutehoa pitää olla paljon! Imumäärä mukautuu inkontinenssin vaikeusasteen mukaan. Kuvat on otettu päivävaipasta. Kotona kestosuojien käyttö on vaivatonta. 

Kestovaipat ovat materiaaliltaan ihoystävällisiä ja pehmeitä verrattuna kertseihin. Haasteena on löytää ohuita imukykyisiä imuja erittäin vaikeaan karkailuun. Siksi kertsit ovat esimerkiksi ulkoilussa huomaamattomampia. Myös likaisen kestosuojan kantaminen vaikkapa repussa ei tunnu kovin hygieeniseltä.

Itselle vamma on tuonut paljon haasteita. Pitää miettiä näkyykö suoja urheilua harrastaessa, leireille osallistuminen häpeän pelossa, koulu, opiskelu, työ  jne… on paljon asioita ja sairauksia, jotka ei välttämättä näy päällepäin.

Pysyvän sairauden takia saan suojat ilmaiseksi 3kk tarve kerrallaan. Kestovaipat tulevat halvemmiksi käyttää, ja ne ovat ympäristöystävällisiä. Hinnat ovat kuorineen ja imuosineen noin 50e-60e luokkaa, riippuen tietenkin inkontinenssin  vaikeusasteesta. Toiveena on, että tulevaisuudessa pysyvän vamman kanssa elävät  henkilöt, jotka saavat sen takia ilmaiseksi suojat, saisivat myös kestovaipat ilmaiseksi. Kestovaippoja käyttävät henkilöt säästävät yhteiskunnan varoja, ja myös luontoa.

Jos haluat tehdä hyvän teon ympäristölle siirry kestosuojiin! Tuotteet kehittyy koko ajan. Aikuisten kestoilu on tulevaisuutta.

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös