Kangasmaskin ompelu – ompeluohjeet kangasmaskille

kasvomaskin ompelu

Kirjoitimme aiemmin blogissa kasvomaskeista ja siitä, miksi kannattaa valita kangasmaski, miten niitä käytetään ja mistä niitä voi hankkia. Kangasmaskin ompelu itse ei vaadi kovin kummoisia ompelutaitoja. Lue tästä vinkit kangasmaskin valmistamiseen!

Kangasmaskien ompeluohjeita löytyy runsaasti netistä sekä kirjallisessa että videomuodossa. Maskeihin on saatavilla runsaasti erilaisia kokoja ja malleja. Kokeilemalla voi löytää oman suosikkinsa. Kokosin tähän muutaman hyväksihavaitun ohjeen.

Käsityökekkerit
Ompelupiiri
Martat
Tekstiiliopettajaliitto

Ennen kangaskauppaan ryntäämistä kannattaa suunnata katse oman kodin tekstiilivarantoihin. Materiaaleiksi kelpaavat esimerkiksi puuvillakankaat (esim. lakanat, kauluspaidat) suuosaan sekä trikoot (vanhat trikoovaatteet) kiinnitysnauhoiksi. Puuvillakankaan tulee olla tarpeeksi tiheää (noin 30 lankaa per cm). Tarvittaessa kankaita voi myös laittaa useamman kerroksen.

Jos omasta takaa ei löydy vanhoja, kuluneita tai virttyneitä tekstiilejä, voi niitä kysyä lähipiiristä tai käydä hakemassa niitä Kierrätyskeskusten ilmaispisteistä.

Kangasmaskin kiinnitykseen käytetään tyypillisesti korvan ympäri kulkevaa kuminauhaa. Tällöin kuminauhan täytyy kuitenkin olla juuri oikean pituinen, jotta maski istuu kasvoille hyvin. Korvan ympäri menevä nauha voi silti olla epämukava ja aiheuttaa korviin kipua.

Maskin kiinnittämiseen voi käyttää myös nauhoja, jotka kulkevat kokonaan pään taakse. Solmimiseen menee tällöin hetken kauemmin kuin korvan taakse pujottamisessa, mutta maskia voi olla mukavampi pitää. Nauhaksi sopii mikä tahansa kotoa löytyvä nauha tai ohut naru. Nauhan voi myös valmistaa itse trikookankaasta: leikkaa 2 cm levyinen ja noin 30 cm pituinen kangasluiru trikoon langansuuntien mukaan. Venytä kevyesti, jolloin luiru kiertyy rullalle ja muuttuu nauhamaiseksi.

Lue lisää Kodin kestot ry:n blogia!
Ekologinen vaatekaappi
Joululahjojen ekologinen paketointi
Tilkkutyöt pienistä kangastilkuista

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös

Nukenvaipan kaava

Kestovaippayhdistykselle Jenni S:n tekemä nukenvaipan kaava löytyy täältä. Seuraavasta Baby Bjorn -kokoiselle nukelle suunnitellun nukenvaipan kaavan tekijästä ei ole tietoa.

Black Friday – parsijan perjantai?

Black Friday on jälleen täällä. Kodin kestot suosittelee toisenlaista tapaa viettää suurkulutuksen tehoviikkoa. Ota tästä talteen vinkki vaatepaikan käytöön!

Menkkapikkarit – kuvallinen ohje!

Aika ajoin kysellään ohjeita ja kaavoja menkkapikkarien ompeluun. Ne ovat vielä verrattain uusi ja ehkä tuntematonkin keksintö, mutta niillä on