Kotimaiset aikuisten kestovaipat

Aikuisten kestovaipat

Kodin kestot ry valitsi jälleen jokavuotisella kestovaippaviikolla vuoden kestovaippateon. Tunnustus osoitettiin Jyväskylän kangaskaupalle, joka on toteuttanut asiakaslähtöisen tuotekehittelyn ja ottanut tilaustuotteekseen aikuisten kestovaipat. Onneksi olkoon Jyväskylän kangaskauppa!

Lisäksi annettiin kunniamaininta Integratalle, joka antaa lapsen saaville työntekijöilleen lahjapaketin, joka sisältää kestovaipan lisäksi silmälaput, korvatulpat ja 100 euroa arvo-osuustilille eläkesäästöä kasvamaan. Tästä lahjaideasta voisivat muutkin yritykset ottaa mallia!

aikuisten kestovaipat

Aikuisten vaippojen tarve on kovassa kasvussa

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat vanhenevat ja sen myötä aikuisille tarkoitettujen vaippojen kysyntä kasvaa ympäri maailman. Arvioiden mukaan maailman väestöstä vuonna 2050 jopa yksi kuudesta ihmisestä on yli 65-vuotias. Tällä hetkellä osuus on yksi yhdestätoista. YK:n julkaiseman väestöraportin mukaan ihmisten elinikä pitenee ja samaan aikaan syntyvyys laskee. Väestön ikääntyminen tulee koskettamaan lähes kaikkia maita.

Vanhusten lisäksi aikuisten vaippoja tarvitsevat monet kehitysvammaiset sekä muista syistä pidätysvaikeuksista kärsivät ihmiset. Esimerkiksi vaihdevuodet tai alavatsan leikkaukset saattavat altistaa yliaktiiviselle rakolle ja inkontinenssivaivoille. Yleisimmät syyt virtsan karkailuun ovat kuitenkin lantionpohjan lihasten heikkeneminen, virtsatieinfektiot, ylipaino, lääkityksen sivuoireet sekä virtsarakon neurologiset häiriöt.

Japanissa aikuisten vaippoja myydään jo enemmän kuin lasten

Yhdysvaltalaisen uutistoimisto Bloombergin mukaan aikuisten vaippoja myydään Japanissa nykyään jo enemmän kuin lasten vaippoja. Aikuisten pidätyskykyyn liittyviä tuotteita myytiin vuonna 2016 lähes 2 miljardilla dollarilla. Määrän on arveltu kasvavan yhdeksällä prosentilla vuoden 2017 aikana. Markkinat ovat houkuttelevat, sillä katteet ovat isommat aikuisten kuin vauvanvaipoissa ja palvelukodit ovat tuottoisia kauppakumppaneita.

aikuisten kestovaipat

Ongelmat kertakäyttövaippojen käytössä

Yle uutisoi kaksi vuotta sitten vaippojen ongelmista vanhustenhuollossa ja haastatteli artikkeliinsa omaishoitajia. Rakon ja suolen hallinta on yksi ihmiselämän henkilökohtaisimpia ja arimpia asioita. Kiusallisia tilanteita saattaa syntyä henkilöillä, jotka tarvitsevat vaippoja päivittäisen liikkumisen mahdollistamiseen. Jos vaipan imukykyyn tai hajusuojaan ei voi luottaa, voi tämä jopa rajoittaa elämää ja sosiaalisuutta.

Vaipat kuuluvat terveydenhuoltolain mukaisiin sairaanhoitopalveluihin. Jos potilaalla on pitkäaikainen sairaus, hänellä on oikeus saada hoitotarvikkeita maksutta. Tarvikkeita jaetaan joko terveyskeskuksesta tai muusta sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteestä. Niitä voidaan toimittaa myös suoraan kotiin. Vaippamerkkiä ei kuitenkaan voi itse valita, ellei myös maksa niitä itse. Samoin vaippojen määrä ei aina vastaa todellista tarvetta. Kilpailutuksen seurauksena kertakäyttövaippojen laadussa on huomattu suuria eroja. Vaipat saattavat vuotaa tai jopa murentua.

Miksi valita aikuisten kestovaipat?

Aikuisten housumallisia kestosuojia voidaan kutsua varmuusalushousuiksi, varmuusalusasuiksi, funktionaalisiksi alushousuiksi ja suoja-alushousuiksi. Housumallisissa kestosuojissa on usein kiinteä imuosa ja niitä on suunniteltu niin naisille kuin miehille avuksi inkontinenssiin sekä kuukautisten ajaksi.

Aikuisten kestovaipat ovat kertakäyttövaippoja ympäristöystävällisempi, edullisempi ja ihoystävällisempi vaihtoehto. Kertakäyttövaippojen valmistus ja kuljetus kuluttaa paljon luonnonvaroja suhteessa vaipan käyttöikään. Vaippajäte muodostaa huomattavan osan kotitalousjätteestä.

Kestovaipat ovat hengittävämpiä kuin kertakäyttövaipat ja sopivat monien iholle paremmin. Kestot vähentävät iholle tulevaa kemikaalikuormaa, ja erityisen hengittäviä ovat luonnonkuiduista valmistetut vaipat. Aikuisten vaipoissa käyttöikä saattaa olla todella pitkä, joten taloudelliset säästöt voivat nousta huomattavan suuriksi kertakäyttöisiin tuotteisiin nähden.

Oli kyse kertakäyttöisistä tai kestovaipoista, syntyy huonosti imevistä tai vuotavista vaipoista herkästi suuri pyykkivuori, kun pesuun päätyy myös vaatteet tai petivaatteet. Siksi on tärkeää valita hyvin istuva malli ja lisätä vaippaan riittävästi imua.

aikuisten kestovaipat

Jyväskylän kangaskaupan aikuisten kestovaippa

Jyväskylän kangaskaupan aikuisten kestovaippa on housumallinen vaippa, joka on helppo pukea ja riisua. Sivuilla olevilla neppareilla voidaan säätää vaipan leveyttä ja jalanteitä. Vaipan päällä on kosteussulkukangas ja ihoa vasten materiaalina on kuivapintainen coolmax. Vaipan sisällä on tasku, johon lisätään tarvittava määrä imua. Täyttöaukot ovat sekä etu että takapuolella ja imut kiinnitetään neppareilla, joten ne pysyvät varmasti paikoillaan. Ilman imuja vaippa soveltuu myös uintikäyttöön. Kokovaihtoehtoja löytyy aina XS-koosta XXL-kokoon saakka.

Lue lisää:

Pyykinpesu ei ole enää hengenvaarallista, eikä edes kovaa työtä

Salipyyhe vanhoista t-paidoista

Kiertotalous Suomessa – edelläkävijyyttä ja kovia tavoitteita

Jaa blogikirjoitus:

3 vastausta

  1. Moro
    Olen kiinnostunt teidä tuotteista,
    Käytän nyt kertakäyttösiä

  2. Hienoa! Anteeksi huomasimme viestin vasta nyt! Tällä hetkellä tosiaan Jyväskylän kangaskauppa on edelleen ainoa, joka tekee kestovaippoja aikuisille. Siinä siis erityisenä huomiona, että kosteussulku on koko vaipan alueella. Inkontinenssisuojia/varmuusalusasuja valmistaa myös muut, kuten Divisa, joissa imu ja kosteussulku on vain edessä tai keskellä.

    Aikuisten kestotuotteet ovat kyllä oiva tapa säästää kukkaroa ja luontoa pidemmän päälle, sekä ovat monesti myös hengittävämpiä.

    Me yhdistyksenä halutaan ylläpitä ajantasaista tietoa kestotuotteista ja tarjota vertaistukea. Meidän vertaistukiryhmät ovat kuitenkin hyvin naisvoittoisia sekä lapsiin että kuukautisiin liittyvien syiden vuoksi. Olisiko tarvetta vertaistukiryhmille, jotka olisi suunnattu aikuisten kestovaippa-asioille? Mikä foorumi tällaiselle arkaluontoiselle keskustelulle olisi hyvä?

  3. Nykyisin myös Snowcotton myy Blumchenin aikuisten kestovaippoja.

    Vertaistukea haluamme tarjota facebook-ryhmän kautta. Löydät ryhmän Facebookista nimellä ”Aikuisten kestovaipat (kodin kestot ry)”

Sinua voisi kiinnostaa myös

Testissä ihanat Mother-ease kestovaipat

Ostin BabyDotin kautta keväällä Mother-ease-merkkisen Wizard Duo kuorivaipan ja siihen neppareilla kiinni tulevan imun. Myöhemmin sain testiin merkin Wizard Uno

Testissä Wouwoun kestovaipat

Julkaisu on tehty yhteistyössä Wouwoun kanssa ja testivaipat on saatu yhdistyksen käyttöön blogi- sekä somenäkyvyyttä vastaan, Ihmiset ja tarina vaippojen