Muovipusseja et tarvitse mihinkään!

muovipusseja

Muovipusseja et tarvitse mihinkään!

Suomalainen käyttää vuoden aikana keskimäärin 220 muovikassia ja -pussia, kun myös hedelmäpussit lasketaan mukaan. Muovipussimäärä ei ehkä tunnu suurelta, mutta kun laskee yhteen kaikkien suomalaisten käyttämät muovipussit, on luku jo 1 200 000 000 muovipussia. Siis 1,2 miljardia pussia! Muovipusseja ei oikeasti tarvitse yhtään mihinkään. Et tarvitse niitä edes roskapusseiksi. Lue seuraavat vinkit muovipussittomaan elämään.

1. Ota käyttöön kaikki kankaiset ja kestävät kassit ja pussit, joita kotoasi löytyy.

Luultavasti niitä on jo kertynyt nurkkiisi, mutta et vain ole oppinut käyttämään niitä vielä tarpeeksi tehokkaasti. Jos sinulla ei todella ole kangaskasseja, hanki niitä esimerkiksi kysymällä tuttavilta. Vasta viimeisenä vaihtoehtona osta uusia kangaskasseja.

2. Sijoita kangaskassit niin, että muistat käyttää niitä.

Pakkaa jokaiseen käyttämääsi laukkuun tai kassiin kangaskassi. Vie muutama kassi autoon ja täytä varakassivarastoa säännöllisesti. Loput kangaskassit voi säilyttää eteisessä, josta sellainen on helppo napata mukaan vaikka ruokakauppaan lähtiessä. Pidä aina mukana vähintään yhtä kangaskassia varmuuden vuoksi.

3. Älä vastaanota muovikasseja tai paperikasseja vaikka niitä tarjottaisiin ilmaiseksi.

Pakkaa ostokset aina omaan kassiisi. Jos ei ole omaa kassia, niin kanna vaikka kainalossa. Pärjäät kyllä.

4. Punnitse ruokakaupassa hedelmät ja vihannekset irrallaan.

Ruoat voi laittaa vaikka kangaskassiin ja liimata punnituslaput kassin ulkoreunaan. On olemassa myös pienempiä kestohedelmäpusseja. Et tarvitse pikkupusseja!

Mihin sitten pakata roskat, jos ei muovipusseihin?

1. Lajittele!

Metallit, lasit ja paperit ämpäreihin tai astioihin, jotka kipataan lajitteluastiaan. Pahvipakkaukset voi pakata sisäkkäin. Biojätteet sanomalehteen, jauhopusseihin tai muihin paperipakkauksiin.

2. Loput roskat ovat muovia, joiden tuomista kotiin kannattaa välttää.

Suosi jo kaupassa paperiin tai kartonkiin pakattuja tuotteita muovikääreeseen pakattujen sijasta. Todennäköisesti kaapistasi löytyy kymmeniä muovipusseja, joita voi käyttää kuukausikaupalla ennen kuin ne loppuvat. Tai vuosia, jos otat heti käyttöön vinkin numero 3.

3. Pakkaa muoviroskat esimerkiksi leipäpusseihin, vessapaperirullapakkauksiin ja muihin sellaisiin.

Jos tilaat joskus netistä vaatteita, niin niiden mukana tulee usein hyvinkin paljon muovia, jota voit käyttää roskapusseina. Keksit kyllä keinot!

Pro-vinkki extreme-muovipussittomille!

Dyykkaa! Jos tuntuu, että ihan oikeasti tarvitset muovipusseja roskapusseiksi, niin käy kerran kuussa poimimassa roskiksesta muutama muovipussi. Hyviä dyykkauspaikkoja ovat pullonkeräyspaikkojen roskikset, jotka pullistelevat ehjiä ja tyhjiä muovipusseja. Ne voivat olla vähän tahmaisia, mutta kelpaavat vallan mainiosti roskiskäyttöön.
Monet heittävät sanomalehtiä lehtienkeräysastiaan aivan käyttökelpoisissa paperikasseista. Sinä voit antaa niille vielä yhden elämän käyttämällä niitä vaikka biojätepusseina.

muovipusseja

Jaa blogikirjoitus:

4 vastausta

  1. Hei!
    Tarvitsen kyllä muovipusseja muovinkeräykseen menevän jätteen pakkaukseen.

  2. Muovipusseja ne leipäpussitkin on, paitsi tietysti jos ne on paperia. Ja jos ne on paperia, niitä ei voi laittaa sinne muovinkeräykseen. Eli edelleen tarvitsen muovipusseja.

  3. Eikö ne muovinkeräys muovit pidä laittaa irrallan keräysastiaan? Minulla on iso kankainen pussi johon kerään muoviroskamme

Sinua voisi kiinnostaa myös

Retkieväät kestopakkauksiin

Hyvää Suomen luonnon päivää! Ainutkertainen luontomme on hyvä vierailukohde ympäri vuoden ja se on ansainnut juhlapäivänsä. Metsässä, järvellä, niityn laidalla

Kasvomaski suojaa muita tartunnalta

Kasvomaski voi suojata muita, jos sairastat tietämättäsi. Monet yritykset myyvät yksiväristen maskien lisäksi kauniilla kuoseilla varustettuja kasvosuojaimia.