Joululahjojen ekologinen paketointi

Joululahjoja antaessaan toivoisi, että lahjat tuottavat iloa pitkään. Vaikka lahja olisikin hyödyllinen tai arvostettu, kääre on usein vain hetken hupia. Kauniit paketit tuottavat hujauksessa pussillisen roskaa. Lahjapaperit ja -narut ovat lisäksi pääasiassa sekajätettä. Lahjojen ekologinen paketointi on yhä yleisempää, joten paketointi-ideoita riittää runsaasti. Monet paketointimateriaalit voi lisäksi käyttää uudelleen. Kerää tästä mieleisesi vinkit!

Vinkkejä joululahjojen ekologiseen paketointiin

Ota pikkutontut avuksi paketointimateriaalin valmistamiseen! Piirustuksista syntyy kauniita ja yksilöllisiä paketteja. Materiaaleiksi kannattaa valita mahdollisimman hyvin kiinnittyviä värejä, kuten puuvärejä tai hyvin paperissa kestäviä liituja. Näin piirustukset säilyvät kauniina, eivätkä paketit sotke paikkoja kuljetuksen aikana. Vesivärein koristeltujen pakettien kanssa kannattaa luonnollisesti varoa kastumista.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Pienet lapset maalaavat kuvia paperisiin kasseihin keittiönpöydän ääressä.
Pienet taiteilijat työn touhussa.
Joululahjojen ekologinen paketointi: Pieni punainen paketti, johon pieni lapsi on piirtänyt tummia koukeroita.  Paketissa on vihreä nauha ja rusetti.
Pikkutonttujen piirustukset tuovat yksilöllisyyttä lahjapaketteihin.

Kangas on mainio uudelleenkäytettävä paketointimateriaali. Ompele lahjapusseja kierrätysmateriaaleista tai kääri lahjat kauniisiin kankaisiin ja liinoihin japanilaiseen furoshiki-tyyliin.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Kolme kankaista pakettia. Kaksi paketeista on solmittu japanilaiseen furoshiki-tyyliin kierrätyskeskuksesta saatuihin, jouluisiin liinoihin. Yksi paketeista on kuparinhohtoisella nauhalla solmittu, pellavainen pussi.
Lahjapussit voi käyttää moneen kertaan.
Kaunis kangas tai liina voi olla osa lahjaa.

Tyylikkäitä origami-lahjarasioita saat taittelemalla niitä vanhojen kirjojen sivuista. Kuvan Modular Square Boxit on tehty neliön muotoisista papereista. Taitteluohjeita löytyy sekä kirjallisina että videoituina.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Kolme origami-taiteltua rasiaa. Etummaisessa rasiassa lukee "pappi oli paennut palavasta", sillä taittelupaperin teksti oli jäänyt tarkistamatta.
Epäonnisten mielikuvien välttämiseksi kirjojen tekstit kannattaa aina tarkistaa!

Sanoma- ja aikakauslehdistä saat riittoisaa paketointimateriaalia.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Ahkeran paketoijan työn tulos: Kasa sanomalehtipaperiin paketoituja lahjoja.
Sanomalehti on helposti kierrätettävää paketointimateriaalia.
Joululahjojen ekologinen paketointi: Kolme sanomalehteen käärittyä pakettia, joista yhdessä lukee teksti "My Little Pony".
Lehdistä voi valita sopivia kuvia ja tekstejä saajan mukaan.

Kaunista lahjaa ei tarvitse kätkeä kääreeseen. Paketoinniksi riittää usein lahjaan sointuva nauha.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Kauniilla räsymatolla kuvattu valkoinen, tähtikuosinen kauratyyny on kietaistu punavalkoiseen nauhaan ja viimeistelty tyyliin sopivalla pakettikortilla, jossa lukee "Merry Christmas".
Kauratyynyn kääreenä on kaunis nauha.

Paketointimateriaalien jatkokäyttö

Jos ja kun paketointimateriaalia tulee lahjojen mukana yllin kyllin, kaikkea ei tarvitse heittää roskikseen. Säästä siistit joululahjapaperit ja lahjanarut, kääri ne rullalle tai kerälle ja käytä uudestaan tulevina jouluina!

Joululahjojen ekologinen paketointi: Vanhoja joululahjapapereita käärittyinä rullille. Etummaisena paperi, jossa on vahvaa pinkkiä ja kynttilöitä. Paperi on mahdollisesti 1970-luvulta. Keskimmäisen käärön päällimmäiset paperit edustavat mahdollisesti 1990-lukua.
Vanhat lahjapaperit tuovat lempeän tuulahduksen menneistä jouluista.
Joululahjojen ekologinen paketointi: Jouluisella liinalla kaksi vyyhdelle kääräistyä lahjanarun pätkää.
Siististi käärityt lahjanarut on helppo käyttää seuraavana vuonna uudelleen.

Kierrätykseen sopimattomista lahjapapereista on iloa pienelle askartelijalle. Leikkaa kuvioita valmiiksi, anna lapselle paperia sekä liimapuikko ja nauti ansaitusta lepohetkestä! Vanhoista lahjapapereista voi lasten kanssa myös askarrella uusia, entistä persoonallisempia lahjapapereita.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Pieni käsi liimaa vaaleansiniselle paperille vaaleansinisestä lahjapaperista leikattuja, ympyrän muotoisia eläinten kuvia.
Lahjapapereista saa askartelumateriaalia arjen iloksi ja uusiokäyttöä varten.

Vanhat lahjapussit sopivat mainiosti postitukseen. Niissä kulkevat hyvin vaikkapa kestovaipat seuraavalle käyttäjälle! Lahjapusseista voi askarrella myös tukevia kirjekuoria.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Lahjapussi on kierrätetty postipaketiksi. Kuva pussin etupuolelta.
Uusiopaketti edestä…
Joululahjojen ekologinen paketointi: Lahjapussi on kierrätetty postipaketiksi. Kuva pussin takapuolelta, jonne on riittänyt hyvä taittovara pussin sulkemista varten.
… ja takaa.

Joululahjojen ekologinen paketointi: Kaksi lahjapusseista askarreltua kirjekuorta.
Lahjapussit saivat jatkokäyttöä kirjekuorina.

Kiitos kuvista ja vinkeistä, Liisa Karvonen, Annika Feinik-Hallikainen, Sanna Niemi, Heidi Laurila, Aulikki Etelärinne sekä muut ekologisia paketointivinkkejä ehdottaneet! Kiitokset origamimateriaaleista ja furoshiki-pakettien kuvausrekvisiitasta Varkauden Ekotorille!

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös

Nukenvaipan kaava

Kestovaippayhdistykselle Jenni S:n tekemä nukenvaipan kaava löytyy täältä. Seuraavasta Baby Bjorn -kokoiselle nukelle suunnitellun nukenvaipan kaavan tekijästä ei ole tietoa.