Iloa vapaaehtoistyöstä Itä-Suomessa

Vapaaehtoistyöstä on iloa työn tekijälle ja koko yhteisölle! Kodin kestoilla on tarjota monenlaisia vapaaehtoistehtäviä: Voit tulla vaikkapa auttamaan ompelupajassa tai kertomaan kestotuotteista yksittäisissä tapahtumissa. Lisäksi yhdistyksessämme toimii muun muassa tukihenkilöitä, lainaamonhoitajia sekä hallituksen jäseniä. Omat vapaaehtoistyöt voit suunnitella omien taitojesi ja voimavarojesi mukaan. Haluaisitko sinä liittyä joukkoomme? Otamme iloiten uusia toimijoita mukaan ympäri vuoden!

Iloa vapaaehtoistyöstä tapahtumia järjestäen

Iloa vapaaehtoistyöstä: Kokenut saumurin käyttäjä Paula opastaa ensikertalaista Paulaa saumurin käytössä.
Kone ja Kodintarvike Martti Puurtisen Paula opastaa
Kodin kestojen Paulaa saumuroinnin saloihin.

Ompelupajan kankaina käytimme varkautelaisten liikkeiden jämäpaloja eli pieniä kangaspaloja, joista ei saa tehtyä enää mitään isompaa. Kierrätysmateriaalia lahjoitti Ekotori. Ompelimme muun muassa arpajaispalkintoja seuraavan päivän ”Kaikki kyytiin Hop!” -tapahtumaan Pieksämäelle. Palkinnoiksi syntyi kestonenäliinoja, imuliinoja sekä kestovanulappuja.

Lauantaina 23.11. Kodin kestot oli mukana järjestämässä joulun avaustapahtumaa Varkauden Perheentalolla. Joulun avauksessa järjestimme kierrätysompelupajan. Ompelukoneet ja saumuri saatiin käyttöön varkautelaisesta ompelukoneliikkeestä. Saimme myös ohjausta koneiden käyttöön.

Ompelupajassa lapset ompelivat ison kasan talouspaperin korviketta eli kestoarkkeja. Yksi pussikin valmistui taitavan nuoren tekijän käsissä. Moni lapsi saumuroi ensimmäistä kertaa elämässään. Onnistumisen riemua oli mukava seurata! Toki apua tarvittiin. Yhteistyö aikuisten ja lasten kesken sujui hyvin.

Iloa vapaaehtoistyöstä kestotuotteista kertoen

Iloa vapaaehtoistyöstä: Liisa Karvonen kertoo kestotuotteista Kaikki kyytiin, HOP! -tapahtumassa Pieksämäellä.
Liisa esittelemässä kestotuotteita Kaikki kyytiin, HOP! -tapahtumassa.

Kaikki kyytiin Hop! -tapahtumassa Pieksämäellä 24.11. oli Kodin kestojen esittelypiste, jossa kävi päivän aikana kova kuhina. Kokonaisuudessaan tapahtumassa kävi noin 2 000 kävijää. Kodin kestojen pisteellä heistä kävi arpajaislippujen perusteella ainakin 60. Arpajaiset kiinnostivat kävijöitä, ja kestojen ihmeellisestä maailmasta oli mukava jutella. Suurin osa ihmisistä sanoi, ettei kotona ole mitään kestotuotteita. Keskustelun myötä moni muisti, että heillä on käytössä ainakin pestävä siivousliina.

Esittelypuuhissa ollut Liisa Karvonen kertoo, että kiinnostusta ruokien säilytyksessä käytettävään mehiläisvahakääreeseen oli paljon. Moni ei ollut kuullut tällaisesta ollenkaan, ja esittelin tuotetta konkreettisesti. Kestovaipoissa ohjeistin muutamaa vaippoja käyttävää. Ongelmia oli ollut muun muassa sopivien imujen löytämisessä, eli vaippa vuoti. Toivottavasti vinkit toimii! Ohjeistin myös kysymään lainaamosta pakettia, sillä siten voi saada myös henkilökohtaista opastusta, Liisa jatkaa.

Kodin ja naisten kestotuotteista oli myös paljon kiinnostusta. Kestositeet kirvoittivat monenlaisia ajatuksia ja kuukuppi sai monet naurahtamaan. Muutama myös sanoi, että käyttää jo kestäviä kuukautistuotteita. Siivousliinat, kestotalouspaperit sekä kestonenäliinat tuntui olevan helpoimmin lähestyttäviä kestotuotteita. Moni jäi miettimään, hankkisiko niitä kotiin.

Iloa vapaaehtoistyöstä yhdessä toimien

Marraskuun 23. päivä järjestettiin myös Kodin kestojen paikallisyhdistyksen syyskokous. Iloksemme saimme hallitukseen puheenjohtajaksi Liisa Karvosen Joroisista sekä viisi jäsentä. Uusina mukaan tulevat Liisan lisäksi Paula Heikkinen ja Leena Juvenius Varkaudesta. Mikkeliin muuttava Johanna Pökkä on ollut Kodin kestoissa monessa mukana ja siirtyy nyt paikallistoimijaksi meidän alueellemme. Vanhoista hallituslaisista jatkavat Aulikki Etelärinne ja Lotta Issakainen. Uuden hallituksen kesken on jo syntynyt innokasta keskustelua ja uusia ideoita tulevaan toimintaan.

Iloa vapaaehtoistyöstä: yhdistyksen kokouksissa on mukava tunnelma.
Vähän pitää syödä, että jaksaa kokoustaa.

Yhdessä tehden saamme aikaan enemmän! Tämäkin blogiteksti on syntynyt monen vapaaehtoistyöntekijän yhteistyönä: Liisa kirjoitti tapahtumista, Aulikki ja Heidi Laurila ottivat kuvat, Aulikki muokkasi tekstiä, emoyhdistyksen puheenjohtaja Anna Holopainen opasti blogin julkaisuun liittyvissä asioissa ja Paula tarkisti vielä viimeiseksi kieliasun. Yhdistystoiminnassa parasta onkin se, että vapaaehtoistyössä oppii uusia asioita yhdessä tehden, ja työn iloa voi jakaa uusien yhdistysystävien kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.