Vauva tulossa, mitä kaikkea tarvitaan kestovaippailuun!

Meille syntyy tässä syksyllä neljäs vauva. Kestovaipat ovat tulleet hyvinkin tutuiksi jo kolmen lapsen kanssa. Ensimmäisen vauvan kanssa kestoilu oli opettelua ja hurahtamista, toisen kanssa hamstraamista ja kolmannen vauvan kanssa sitten vihdoin ihan vain vaipanvaihtoa. Kolmannen ja neljännen kohdalla ei myöskään rahaa tarvitse käyttää enää yhtään ellei itse halua. Olen lopettanut hamstaamisen jo jokunen vuosi sitten, mutta kun tätä kirjoitusta varten kippasin  ihan pienen vauvan vaippatarpeet sängylle kuvaamista varten, niin tuota, öh, onhan tuota tavaraa kertynyt, vaikka osan olen myynyt/lahjoittanut jo eteenpäin.

Mitä vastasyntynyt sitten tarvitsee? Vaipan eli tuotokset imevän ja sisällään pitävän systeemin. Ihan pienellä vaippoja on hyvä varata vähintään 10 per vuorokausi. Pesu kannattaa tehdä vähintään 3 päivän välein eli minun oma kokemukseni ja mielipiteeni sopivasta vaippamäärästä on noin 40. Sillä määrällä ei iske täyskestoilijallekaan stressi vaippojen riittävyydestä. Myöhemmin riittää jopa vain puolet tuosta määrästä. Vaipan imuosana  tykkään käyttää pienellä harsoa, sisävaippaa tai nauhavaippaa. Nämä vaihtoehdot vaativat päälleen kuoren eli villahousut, villakuori tai pul-kuori. Aio (all-in-one) ja taskuvaipat ovat helppoja ja näppäriä vaippoja, mutta syystä taikka toisesta ne harvoin toimivat pienellä. Muutama tällainenkin on pientä kokoa odottamassa tulokasta, mutta niitä käytän vauvalla vain kotona tai jos vauvalla on joka tapauksessa villahousut vaipan päällä. Pari-kolme ensimmäistä kuukautta oikeasti toimiva vaippa on erilliset sisävaippa ja villahousut.

Entäs muut vaippatarvikkeet? Tarvitaan harsoja, harsoja ja harsoja. Meillä kaikki vauvat ovat tykänneet pissata hoitopöydällä makoillessaan. Harsolla saa napattua suurimmat pissat ja loput pyyhittyä tasolta, pöydältä, seiniltä ja lattioilta (ja omat vaatteet tietysti myös vaihtoon). Meidän tytöt ovat olleet liruttelijoita mutta poika suihkutteli menemään korkeita kaaria. Vaikka kuinka yritti heittää harson aina päälle ennen pissaamista, niin monesti myöhästyin. Tulokas on poika, joten ekstra määrä harsoja on taas luvassa hoitopöydälle. Meillä harsoja käytetään kaikkeen muuhunkin kuin vaipattamiseen, joten siksikin niitä pitää olla paljon (oiskohan meillä jopa lähes 100?). Harsojen lisäksi tarpeeseen saattavat tulla näpsyt, joilla saa sellaisen vaipan, jossa ei ole omaa kiinnitystä, kiinni, ja on siten helpompi käyttää. Kannattaa myös tutustua bodyn jatkopaloihin. Bodyt jäävät kestojen kanssa tosi nopeasti lyhyiksi. Jatkopaloilla saa lisäaikaa lempparivaatteille ja väljyyttä haaroihin (yhtään tiukka body aiheuttaa helposti ohivuotoja). Vaippoja varten tarvitaan tietysti sopivaa pesuainetta (saippuaa alle 5% ja mielellään zeoliititon ja vauvan iho kiittää hajusteettomuudesta). Tahrojen poistoon sopii sappisaippua. Itse olen tosi laiska tahranpoistaja: vaipat on vaippoja ja aika isossa perheessä muutenkin kortilla. Lisäksi vaipat tarvitsevat likapyykkikorin. Meille paras malli on ilmava reikäinen muovikori, jossa ilma vaihtuu ja hajut haihtuvat äkkiä. Likaiset kestovaipat eivät juurikaan haise.

Vaippatarpeita vastasyntyneelle
Vastasyntyneelle (meidän vauvat ollu syntyessään 3,8-4,1kg) käyttöön pääsevät vaippatarpeet. Vasemmalla ylänurkassa yhdenkoon taskuvaippoja. Osa näistä on passeleita jo heti, osa odottaa kasvua. Epämääräinen iso läjä keskellä takana on harsoja. Etualalla vasemmalla on siävaippoja, sitten kuoria ja villiksiä. Oikealla edessä on nauhavaippoja ja takana koreissa imuja, villaimuja ja, kuivaliinoja. Ihan edessä keskellä on jatkopaloja ja näpsyjä. Kovin on sekava kasa ja kuva. Mutta näillä pärjätään loistavasti! Kaappien kätköissä on toki sitten isompia vaippoja odottamassa.

 

Terkuin, Katri

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös

Nopeat ja hitaat imut

Nopeat ja hitaat imut, mitä ihmettä ne ovat ja pitääkö jokaisen kestovaippailijan ymmärtää niistä? Ei välttämättä, mutta joskus vaipatusongelmat ratkeavat

Tervetuloa Kodin kestot ry:n hallitukseen!

Tiesitkö, että Kodin kestot ry:n toimintaa pyöritetään täysin vapaaehtoisvoimin? Monet vapaaehtoiset sekä hallituksessa että hallituksen ulkopuolella ovat tehneet työtä yhdistyksen

Hävikkiviikon teemakirjoitus: omena-ahdistus

Maailma kärsii ilmastoahdistuksesta. Oman ilmastoahdistukseni alalaji on omena-ahdistus. Omena-ahdistus on pahimmillaan näin syyskuussa, kun omenat putoavat maahan ja märkänevät ylipitkän