Suuri vaipanvaihtotempaus lehdistötiedote

Lehdistötiedote 04-2014

Great Cloth Diaper Change 2014 logo

Kestovaippayhdistys ry mukana maailmanennätysyrityksessä!

Kestovaippayhdistys ry on osana maailmanlaajuista tempausta, jossa yritetään uutta Guinnessin maailmanennätystä kestovaippojen vaihdossa. Ennätystä tavoitellaan tänä vuonna lauantaina 26.4.2014 kello 11 Helsingissä, Joensuussa ja Lahdessa. Tempauspaikkakunnilla puetaan kestovaippa samalla kellonlyömällä mahdollisimman monelle lapselle. Vaipanvaihtajan tulee olla yli 18-vuotias ja vaipatettavan alle 99-senttinen.

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettiin kansainvälisen vaipanvaihtoennätyksen sisartapahtuma viime vuonna 20.4.2013 kahdella paikkakunnalla, Helsingissä ja Varkaudessa. Nyt neljättä kertaa kansainvälisesti järjestettävä Great Cloth Diaper Change -tapahtuma on amerikkalaisen kestovaippajärjestön, Real Diaper Associationin (RDA) luotsaama. Maailmalla tapahtumia järjestettiin 15 eri maassa ja 182 eri paikkakunnalla. Viime vuonna ennätys oli 8301 vaipanvaihtoa. Suomi osallistui lukuun 55 vaipanvaihdollaan. Tänä vuonna osallistujapaikkakuntia on ilmoittautunut 316, maita 20: Australia, Belgia, Bulgaria, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Filippiinit, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Japani, Kanada, Korea, Meksiko, Puerto Rico, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Yhdysvallat.

Suomi on nyt toista kertaa mukana tempauksessa. Suomen Suuret Vaipanvaihtotempaukset järjestetään

  • Helsingissä (Oulunkylän nuorisotalo, Kylänvanhimmantie 25 B, Elina Ström, elina.strom@kestovaippayhdistys.fi)
  • Joensuussa (Kauppakeskus Iso Myy, Torikatu 25, 2. kerros. Elina Saarelainen, elina.t.saarelainen@gmail.com)
  • Lahdessa (MLL:n Harjun kerhotila, Rauhankatu 2, 4krs. Sini Kosonen, s.kosonen123@gmail.com)

Real Diaper Association on perustettu vuonna 2004, ja sattumalta Suomen Kestovaippayhdistys ry on saman ikäinen. Vuonna 2012 Kestovaippayhdistyksen silloinen ja nykyinen puheenjohtaja Sanna Mölsä törmäsi netissä RDA:n kotisivujen kautta GCDC-tempauksen internet-sivuihin (http://greatclothdiaperchange.com). Ajatuksesta innostuneena Kestovaippayhdistys aloitti tempausten järjestämisen omassa maassamme. Paikallistoiminnan parista vaippalainaamonhoitaja Aulikki Etelärinne tarttui tilaisuuteen ja järjesti Varkauteen oman tempauksen. Mölsä itse vastasi Helsingin tempauksesta.

Kestovaippayhdistys ry on valtakunnallisesti toimiva edunvalvonta- ja harrastejärjestö. Yhdistys tekee tunnetuksi nykyaikaisia kestovaippoja ja -tuotteita, niiden ideologiaa ja toimii kestovaippailun asiantuntijana valtakunnallisesti. Kestovaippayhdistyksen tarkoituksena on poistaa turhat ennakkoluulot kestovaipoista ja edistää myönteistä suhtautumista kestovaippailuun. Yhdistys tiedottaa, järjestää toimintaa ja tekee kaikenlaista räätälöityä yhteistyötä yksityishenkilöiden, päättäjien ja kaupallisten toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:
http://www.kestovaippayhdistys.fi
http://greatclothdiaperchange.com/
https://www.facebook.com/suurivaipanvaihtotempaus

Kestovaippayhdistyksen puheenjohtaja Sanna Mölsä, puheenjohtaja(at)kestovaippayhdistys.fi, 044 294 2082

Helsingin tempaus: Elina Ström, elina.strom(at)kestovaippayhdistys.fi, 0400 588 447
https://www.facebook.com/events/221997344664806/

Joensuun tempaus: Elina Saarelainen, elina.t.saarelainen(at)gmail.com
https://www.facebook.com/events/705659756159019/

Lahden tempaus: Sini Kosonen, s.kosonen123(at)gmail.com
https://www.facebook.com/events/493507600756034/

 

Ohjeet osallistujille: http://www.kestovaippayhdistys.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=5&t=52992

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kodin kestot tutuksi!

Kodin kestot ry toimii sekä kestotuotteiden tunnetuksi tekijänä että harrastejärjestönä. Monesti toiminnassa nämä kaksi yhdistyvät.

Kestoilusta apua kuukautisköyhyyteen

Hiekkaa, sanomalehtiä, vessapaperia, sukkia tai eilinen terveysside alushousuissa. Kuukautissuojina käytetään sitä, mitä sillä hetkellä on saatavilla.  Kukapa meistä ei olisi joskus kuukautisten alkaessa huomannut, että

Vuoden kestoteko 2022

Kodin kestot ry:n hallitus palkitsee vuosittain Vuoden kestoteon. Tänä vuonna hallitus halusi valinnassaan painottaa kestoilua esille tuovia somekanavia.

Vuoden 2020 kestovaippateko

Kestovaippaviikon lopun lähestyessä julkistamme vuoden kestovaippateon saajan! Kodin kestot ry:n hallitus on päättänyt myöntää perinteisen vuoden 2020 kestovaippateon tunnustuksen BabyDot tmi:lle. BabyDotin nimi tuli esille