Miksi liittyä Kodin kestot ry:n jäseneksi?

Kodin kestot ry:n yksityishenkilöiden vuosijäsenyys maksaa 15 euroa yhdeksi vuodeksi, 60 euroa viideksi vuodeksi ja ainaisjäsenyys 150 euroa. Miksi tämä summa kannattaa maksaa, vai kannattaako?

logo uusi

Usein tärkein syy liittyä yhdistyksen – Kodin kestojen tai jonkin muun – jäseneksi on halu tukea yhdistyksen toimintaa. Mikäli yhdistyksen arvot, toimintaperiaatteet ja tavoitteet ovat lähellä omaa sydäntä, on jäseneksi liittyminen helppo, vaivaton ja tehokas tapa vaikuttaa asioihin ja maailman menoon.

vaipanvaihto
Suuri vaipanvaihtotempaus Helsingissä.

Yhdistyksillä on väliä. Kodin kestot ry pyörittää muun muassa valtakunnallisesti tukihenkilötoimintaa, kestotuote-esittelyjä ja vertaistukitapaamisia. Kestovaippalainaamoja on 21 paikkakunnalla. Yhdistys päivittää Kestoillaan-blogia, järjestää tapahtumia ja ottaa kantaa asioihin. Tavoitteena kaikessa toiminnassa on edistää kestotuotteiden käyttöä Suomessa, opastaa niiden käytössä ja tehdä niitä tunnetuksi. Kaiken tämän toiminnan takana on huikea porukka vapaaehtoisia ihmisiä, jotka pyörittävät yhdistyksen toimintaa lahjoittamalla valtavan määrän vapaa-aikaa ja osaamistaan yleiseksi hyödyksi.

Jos pidät yhdistyksen toimintaa tärkeänä ja haluat edistää kestotuotteiden käyttöä, niin 15 euron vuosittaisella jäsenyydellä saat paljon hyvää aikaan. Ensinnäkin raha menee suoraan yhdistyksen toimintaan, ja mitä enemmän jäseniä meillä on, sitä enemmän ja helpommin saamme myös toiminta-avustuksia eri tahoilta. 15 eurolla tuet siis yhdistystä huomattavasti isommalla summalla.

ompelupaja
Yhdistyksen järjestämä ompelupaja käynnissä.

On hienoa, että itse on perillä kestotuotteista ja tekee arjessa ekologisia valintoja. Kuitenkin on mahdollista vaikuttaa myös muiden toimintaan ja tehdä näin vielä suurempia ekotekoja. Monesti ihmiset suhtautuvat myönteisesti kestotuotteisiin, mutta heillä ei ole ollut aikaa tai tarmoa selvittää miten niitä käytetään tai millaisia vaihtoehtoja on olemassa. Siksi on tärkeää, että yhdistys olisi mahdollisimman suuri ja mahdollisimman monelle näkyvä.

Jäsenet saavat toki myös konkreettisia etuja, kuten alennuksia yhteisöjäsentemme palveluista. Isommissa tapahtumissa jäsenet saavat usein jotain pientä ekstraa, esimerkiksi arpalipun ilmaiseksi tai jonkin kannatustuotteen. Myös somessa valitaan esimerkiksi testikäyttäjiksi ensisijaisesti jäseniä ja järjestämme myös arvontoja, joihin voivat vain jäsenet osallistua.

esittely
Vapaaehtoisvoimin käydään myös erilaisissa tapahtumissa esittelemässä kestotuotteita.

VINKKI! Kodin kestot ry:n jäsenyys on hieno aineeton lahja (joulu-, synttäri…) ekologista elämäntapaa arvostavalle.

Lue lisää:

Zero waste -idea vaatteiden hyötykäyttöön

Kokemuksia kestovanulapuista

Oriculi – kestävä vaihtoehto vanupuikoille

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös