Esittelyssä Royalkestot – kotimaisia kestotuotteita yli 10 vuoden kokemuksella

Royalkestot on kotimainen kestotuotteisiin erikoistunut käsityöyritys. He ovat valmistaneet omassa ompelimossaan kotimaisia kestotuotteita jo yli kymmenen vuoden ajan.

Esittelyssä Royalkestot – kotimaisia kestotuotteita yli 10 vuoden kokemuksella

Royalkestot on kotimainen kestotuotteisiin erikoistunut käsityöyritys. He ovat valmistaneet omassa ompelimossaan kotimaisia kestotuotteita jo yli kymmenen vuoden ajan.

Royalkestojen väki

Royalkestoilla työskentelee kaksi varttuneempaa kaupan- ja terveydenhuoltoalan ammattilaista. Lisäksi yrityksestä löytyy miesenergiaa teknisen tuen muodossa. Miesvahvistus työstää myös mainoksia ja huoltaa verkkokauppaa.

Royalkestolaisilla on rento meininki työpaikalla. He tykkäävät höpötellä ihmisten ja varsinkin pikkuväen kanssa Turun puodissaan ja erilaisissa tapahtumissa.

Intohimo vauva- ja lapsiperheiden auttamiseen yhdistää royalkestojen väkeä. He osallistuvat mielellään hyväntekeväisyysprojekteihin, neulovat sukkia ja ompelevat nuttuja keskosille. Ylipäätään he tekevät työtänsä enemmän sydämestä kuin työn tekemisen vuoksi.

Työssä mukavinta on se, että omalla osaamisella royalkestolaiset voivat auttaa muitakin ihmisiä toteuttamaan omia kestävämmän arjen tavoitteitaan. Bonuksena tulevat ihanat asiakkaat, jotka usein poikkeavat tervehtimään myös puodille.

kotimaisia kestotuotteita

Monipuolinen valikoima kestotuotteita

Yrityksen valikoima on muuttunut kysynnän mukaan vuosien saatossa. Alkuun suurinta osaa tuotteissa näyttelivät taskuvaipat ja erilaiset imut. Vähän tämän jälkeen valikoimaan tuli mukaan myös vaippakankaat ja ompelutarvikkeet sekä vaippaompelukurssit. Kuivaksiopetteluhousujen valmistus alkoi muutamaa vuotta myöhemmin.

Pikkuväen vaipatuksen ohella myös naiset kestoilevat innokkaasti. Royalkestojen kestoliivinsuojat ja -siteet ovat ihoystävällisiä valintoja ja sopivat myös lahjaksi vauvan odottajalle. Seuraava suurempi askel yrityksen tuotevalikoiman uudistamisessa ovat todennäköisesti ikäihmisten kestotuotteet. Myös materiaalien uusiokäyttö tulee lisääntymään.

Royalkestoissa on seurattu kestoilukulttuurin muuttumista Suomessa. ”Kestoilusta on tullut normaalia ja arkipäiväistä. Enää ei tarvitse onneksi selitellä omia valintojaan”, Royalkestojen väki kuvailee.

Tämän hetken suosikki on kodin kestotuotteet. Royalkestot valmistaa kestotiskirättejä, pikkupyyhkeitä ja meikinpoistolappuja useissa materiaaleissa ja väreissä. Kestosuosikki materiaaleissa on ollut bambu koko toiminta-ajan. Kuosi- ja värimaailma on rauhoittunut alkuvuosien retrobuumin jälkeen. Nyt on selvästi menossa yksiväristen ja hillittyjen kuosien kausi.

Kaikki Royalkestojen kestotuotteet ommellaan rakkaudella omassa ompelimossamme.

Kankaasta tuotteeksi

Royalkestot hankkivat kestotuotteisiin tarvittavat kankaat kotimaisilta yrityksiltä ja maahantuojilta, koska haluavat tukea suomalaista työllisyyttä. Tärkeää on myös se, että kankaat ovat mahdollisuuksien mukaan joko GOTS-sertifikoitua luomupuuvillaa tai ne täyttävät Öko-Tex 100 -standardin ja ovat siten turvallisia käyttää myös vauvan herkälle iholle. Royalkestojen tuotteissa suositaan myös  bambua ja eukalyptusta (tencel) materiaalina.

Ekologisuus on Royalkestojen arvo, jota kohti he kulkevat ja jonka he huomioivat tuotannossa monella tapaa. Kestävien valintojen tekeminen, lajittelu ja kierrätys ovat oleellinen osa toimintaa.

Joskus valintoja on kuitenkin tehtävä muiden syiden painaessa enemmän. Laatu on asia, josta Royalkestoilla ei tingitä, vaikka se saattaa joskus tarkoittaa epäekologisempaa valintaa. Pitkään hyvänä pysyvä tuote on pitkässä juoksussa kuitenkin luontoystävällisempi kuin nopeasti hajoava.

Asiat ovat mielestämme hyvin silloin kun pystymme nukkumaan yömme valintojemme kanssa.

Royalkestoilla annetaan myös jatkoelämiä kankaille, jotka muuten olisivat joutumassa roskiin. Heillä hyödynnetään esimerkiksi kangaskauppojen pakanloppuja, niitä 20 sentin paloja joista ei enää isompaa vaatetta voi tehdä. Eco-mallistossa Royalkestot hyödyntävät myös sellaisia vaatteita, joihin on tullut vaikkapa reikä eikä vaate sellaisenaan sovellu käyttöön. Vikakohdan ympärillä on usein paljon hyvää kangasta, kuten hihat, lahkeet, selkäkappale ja huppu, joista voidaan valmistaa esimerkiksi pesulappuja, tiskirättejä ja siteitä. Royalkestoille voi myös tarjota materiaalia jatkojalostukseen, erityisesti puuvillaisia joustofroteita kaivataan tällä hetkellä.

Tilaamalla saa uniikkeja tuotteita

Suurin osa Royalkestojen vaipoista valmistuu asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Jos on ihastunut johonkin tiettyyn kuosiin tai väriin, voi Royalkestoille laittaa sähköpostia ja pyytää heitä ompelemaan mieluiset tuotteet. Tilaustyöt valmistuvat noin viikossa, jos ne eivät vaadi erityisten materiaalien hankkimista. Royalkestot valmistavat myös paljon tilaustöitä erityislasten tarpeisiin.

Tutustu Royalkestojen valikoimaan

Harkkahousut ovat kätevä apua lapsen kuivaksiopetteluvaiheeseen.

Pestävä ja kestävä hoitoalusta on vauvan vakiotarvike. Siinä sujuu mukavasti vaipanvaihdot ja ilmakylvyt. Pul-kangas varmistaa, etteivät pissavahingot imeydy alustan läpi. Alustaa voi käyttää myös vaikka sadesuojana, istuinalustana tai sängyn suojuksena.

Kuviollisia kestoarkkeja voi käyttää moneen eri tarkoitukseen: talouspaperin korvikkeena, nopeasti kuivuvana tiskirättinä, kestovessapaperina, peppupyyhkeenä, vaippaimuna, vauvan taipeiden putsaamiseen tai vaikka pölyjen pyyhintään.

Kankaiset ja pestävät naisten kestositeet ovat miellyttävä vaihtoehto muovisille siteille.

Kestoliivinsuojia saa monissa erilaisissa kuoseissa ja väreissä.

Pesulaput korvaavat arjessa esimerkiksi talouspaperin ja niitä voi käyttää vaikkapa meikinpoistoon.

PUL-kankaisessa pussissa voi säilyttää likavaipat päivän menojen ajan. Sitä voi käyttää myös esimerkiksi kestositeiden kuljettamiseen tai vaikkapa uimakassina.

Royalkestojen valikoimaan on tullut uusi sisävaippamalli, jossa on kiinteät imut ja irtoimuläppä. Suuren suosion lyhyessä ajassa saavuttaneen sisävaipan kysyntä on ylittänyt ompelukyvyn, joten omaansa saa odottaa muutaman viikon. Vaipat ylipäätään ovat Royalkestoilla tilaustuotteita.

Tiskirättiä tarvitsevat kaikki. Bambuista kestotiskirättiä voi huoletta pestä pesukoneessa, sillä se kestää ja kestää. 60 asteen pesu varmistaa hyvän hygienian.

Tutustu Royalkestojen koko laajaan valikoimaan nettisivuilla.

Lue myös:

Oriculi – kestävä vaihtoehto vanupuikoille

Kestotalouspaperi – Kaunis ja kestävä vaihtoehto talouspaperille!

Kestovanulaput ja muut kodin kankaiset kestotuotteet

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös