Kestovaippateko 2014 Sasima Oy:lle ”Kaikki vaipat eivät ole roskaa” -kampanjasta

Kestovaippayhdistys ry palkitsi Vuoden 2014 kestovaippatekona Oy Sasima Ab:n ansioituneesta työstä kestovaippojen käytön edistämiseksi. Sasima on esimerkillisesti kannustanut äitiyspakkauksen kestovaipan käyttöön järjestämällä valtakunnallisen ja pitkäkestoisen ”Kaikki vaipat eivät ole roskaa” -kampanjan. Kampanjan avulla on madallettu kestovaippojen käyttö- ja kokeilukynnystä.

Kestovaippateko 2014 Eppu Rantala & Marko Kari

Palkinnon vastaanotti Sasiman toimitusjohtaja Marko Kari Kestovaippayhdistyksen 10-vuotishulinoilla Espoossa 11.10.2014. Sasiman kampanjan idea on ottaa kuva äitiyspakkauksen kestovaipasta. Kuvat ladataan Facebookiin ja osallistuneiden kesken arvotaan kahden kuukauden välein kolme yli sadan euron arvoista palkintoa. Tällä hetkellä meneillään on kilpailun kolmas kierros. ”Kuvassa vaippa voi olla vauvan päällä tai vaikka narulla roikkumassa. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni ottaisi vaipan käteensä ja myös kokeilisi sitä vauvan ylle”, kertoo Kari.

Vuoden kestovaippateko -palkinto luovutetaan vuosittain henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka on toiminut esimerkillisesti kestovaippojen käytön edistämiseksi ja tekemällä kestovaippoja tunnetuksi. Palkinto jaetaan vuotuisen Kestovaippaviikon yhteydessä. Palkinnon myöntävä Kestovaippayhdistys ry edistää kestovaippojen käyttöä Suomessa sekä toimii jäsentensä tukena kestovaippailussa.

 

Aiemmat Kestovaippateot:

2013 Suomussalmen kunta: Kunnan vauvaperheille mahdollisuus lainata neuvolasta seitsemän kestovaipan paketti

2012 Miia Ylinen: OMV-keskustelupalstan perustaminen Facebookiin

2010 Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK): Monipuolinen kestovaippavalikoima päivittäistavarakaupoissa

2009 Kelan äitiyspakkausraati: Kertakäyttövaippojen poisto äitiyspakkauksesta ja kestovaippojen määrän lisääminen

 

Espoossa 13.10.2014
Kestovaippayhdistys ry Hallitus

www.kestovaippayhdistys.fi

 

Eppu Rantala

varapuheenjohtaja@kestovaippayhdistys.fi

040209114

 

Sini Kosonen

projektikoordinaattori@kestovaippayhdistys.fi

0400588447

 

Marko Kari

Toimitusjohtaja Sasima Oy

marko.kari@sasima.fi

0405016949

Vuoden Kestovaippateko 2014 pääsi myös Kirkkonummen sanomiin:

http://www.kirkkonummensanomat.fi/Kirkkonummen_sanomat/etusivu/414806.html

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kodin kestot tutuksi!

Kodin kestot ry toimii sekä kestotuotteiden tunnetuksi tekijänä että harrastejärjestönä. Monesti toiminnassa nämä kaksi yhdistyvät.

Vuoden Kestoteko 2023: Vaatelaastari

Kodin kestot ry on jakanut vuodesta 2009 lähtien Vuoden Kestoteko -tunnustusta, jolla yhdistys on halunnut nostaa esille rohkeita tekoja kestävämmän