Kestovaippavauvaa odotellessa

Koko raskausajan olen hypistellyt esikoisen vaippoja, selannut nettikirppiksiä ja penkonut kangaslaatikoita. Kovin aikaisin en kuitenkaan ole varsinaisesti uskaltanut mitään vaippahankintoja tehdä. Kaksi edellistä raskautta päättyivät keskenmenoihin, ensimmäinen viikolla 9 ja toinen viikolla 11. Nyt kun viikkoja on jo kasassa 23+2, voi hyvillä mielin vaippakasoja penkoa. Toki olen inventaariota tehnyt jo aikaisemmin, mutta nyt voinen jakaa samalla tietoa muillekin.

Esikoisen kanssa vuonna 2008 käytimme pääasiassa harsoja ja pul -kuoria. Jotkut pitävät kysesitä systeemia hankalana, mutta meillä se oli toimiva. Harsot ja pul kuoret kuivuvat todella nopeasti ilman kuivausrumpua, eikä niitä itseasiassa välttämättä tarvita kovin paljoa. Osan esikoisen vaipoista olen näinä vuosina ehtinyt myydä pois, joten uuden vauvan tullessa on ollut aiheellista katsastaa varastoja. Harsoja on edelleen 20-30 kpl. Näitä olen kyllä myynytkin, mutta ostin niitä aikoinaan aika reilusti. Ainoastaan 3 kpl bambuharsoja on ostettu uutena, kaikki muut käytettyinä, pääasiassa huuto.netistä. Vuonna 2007-2008 ei ollut ihan hirvittävästi vaihtoehtoja käytettyjen vaippojen etsimiseen. Nykyisin vaipat kiertävät erilaisten facebook -kirppareiden kautta. Harsojen lisäksi hankin erilaisia lisäimuja, joista olen suurimman osan myynyt ja vaihtanut toimivampiin tee-se-itse -ratkaisuihin.

Pul kuoriin päädyin, sillä vierastin itse villaa materiaalina. Useimmat villat kutittavat ja osa aiheuttaa jopa näppyjä. Olen siis ainakin lievästi villalle allerginen. Vuosien saatossa olen kuitenkin hiplannut monia villahousuja ja -imuja, ja todennut, etteivät vaippakäyttöön suunnitellut olekaan ihan samaa materiaalia kuin kaupan ”villatuotteet.” Kestovaippailussa käytetään yleensä 100% lanoliinitetua villaa. Lanoliini on villan luonnollinen rasva, joka auttaa villan itsepuhdistumisessa ja kosteudenpidossa.

Tulevan vauvan ensivaippa-arsenaali näyttää tältä:

NB-S kokoinen vaippaketti

Nämä ovat siis niiden olemassa olevien harsojen lisäksi. Pul -kuorista taitavat kaikki muut olla esikoisen jäljiltä paitsi uudet äitiyspakkauksen Imse Vimse kuoret. Olen saanut ne kavereilta, jotka eivät kestovaippoja ole halunneet käyttää.

Oikealla ylärivissä pari pinoa erilaisia lisäimuja, ja alarivissä muutama herkkuimu. Niistä tarkempi kuva myöhemmin. Sen jälkeen pul-kuoret. Uusia Ruskovillan villahousuja koossa 50cm ostin Mannamaan positolaatikosta. Niiden edessä miehen kutistamat Ruskovillat koossa 80cm. Nämä vastaavat kuitenkin kooltaan nyt 50-60cm. Joustoa kuitenkin on, joten kokeillaan, josko niitä voisi pikkuisiella käyttää. Hahtuvavillikset olen ostanut kirppareilta. En muista tarkemmin mistä, mutta varmastikin Kestovaippayhdityksen tapahtumiin liittyneistä.

Etualan vaipat ovat kaikki meille uusia, mutta kuitenkin käytettyjä. Kirppislöytöjä kaikki. Näihin ei siis ole kovin paljoa tuhlattu rahaa. Popolinin froteevaippa on näistä suurin, kokomerkintä on S. Myös Kestovaippakaupan vihreä sisävaippa on kokomerkinnältään s-kokoa. Se on flanellipintainen, joten se ei kovin paljon jousta. Lisäimu on lisäksi makuuni liian pitkä, joten mietin, että yritänkö vaihtaa sen lyhyempään vai ompelenko sen itse pienemmäksi. Veikkaan vaippatyypiksi KVK Sleepyä, joten imua on vaipassa ilman pitkääkin lisäimua. Joustofroteinen vaalea vaippa on pieni, varmasti sopii ihan hetikin käyttöön. Vaalenasinin vaippa on voimavauvan pikkuinen sisävaippa. Ruskea bambukuosinen on tehty raskausinnostuksessa ennen keskenmenoja. Se on siis ihan uusi. Beige vaippa on tehty joskus ikuisuus sitten kaavakokeiluna kierrätysmateriaaleista. Se on ulkopinnaltaan mun vanha t-paita ja sisäpintana on kierrätysfleeceä. Ruskea Hipun all-in-one vaippa on varustettu pitkälle imulla, joka ei mielestäni myöskään asetu vaippaan hyvin. Voi olla että senkin katkaisen kahteen osaan, ja toinen kiinnitetään nepeillä, toinen laitetaan tiimaimuna sisään.

Ja ne imut

Lisäimut

 

Ylärivissä ekana pari tiimaimua, jotka on todella imuisia, varmaankin hamppukangasta. Ostettu eurolla tai kahdella huutarista. Toisena pino itse tehtyjä bambu-puuvillaimuja. Nämäkin todella imukykyisiä. Seuraava nippu on bambu.hamppufleecestä tehtyjä lisäimuja, pehmoisia ja imeviä. Loppupää on erilaisa taittoimuja. Alarivin ekana vohvelikangasimu, tosi nopea ja imevä. Seuraavaksi ne herkut, eli 2 kpl Mannamaan s-kokoisia perhostaittoja ja 1 KVK:n neppi-imu. Seuraavana muutama bambupintainen taittoimu (ostettu uudelle vauvalle käytettynä) ja viimeisenä näkyy mun suosikit: !bamboo Doubler, joita ei enää saa. Huippuimu, ohut kuin t-paita, mutta todella imevä. Ostin ne vuonna 2008 Jouluisilta vaippakarnevaaleilta, enkä ole katunut hetkeäkään. Ehkä sitä, että ostin vain 5 kpl.  Näitä voisin ostaa lisääkin, jos kohtuuhinnalla saisin. Käytettyinä kuitenkin sattuneesta syystä ovat aika kalliita…

 

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös