Kunniajäsenet

Kodin kestot ry päätti syyskokouksessaan 30.10.2022 kutsua kunniapuheenjohtajaksi Inka Venetvaaran ja kunniajäseneksi Aulikki Etelärinteen. Inka Venetvaara toimi Kestovaippayhdistyksen hallituksessa vuosina 2008-2012 ja Kestovaippayhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2008 ja 2011. Aulikki Etelärinne on Kestovaippayhdistyksen ja Kodin kestot ry:n pitkäaikainen aktivii 2012-2022 ja Itä-Suomen paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen 2014 vuodesta alkaen.

Lämpimät onnittelut Inka Venetvaara ja Aulikki Etelärinne ja vielä kiitos suuresta panoksestanne yhdistyksen hyväksi!❤️

Perustelut:

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

—-

Inka Venetvaara loi omalla toiminnallaan yhdistyksestä vaikuttavamman ja uskottavamman. Turun vaippasodan aikaan vuonna 2008 hän kävi lukuisissa medioissa kertomassa yhdistyksestä ja kestovaipoista, kun koko kaupungissa oli kielletty kestovaippojen käyttö päiväkodeissa. Kelan äitiyspakkausraadin kuultavana hän kävi vuonna 2012. Inkan ollessa hallituksessa Kestovaippayhdistyksen jäsenmäärä nousi huippulukemiin.

Vaikka hänen aktiivisista toimintavuosistaan onkin jo kulunut aikaa, hän ei ole missään vaiheessa kadonnut minnekään. Häneltä on aina voinut kysyä tukea ja tietoja ja hän on mielellään vastannut.

Aulikki Etelärinne on toiminut pitkäjänteisesti yhdistyksen hyväksi jo 10 vuoden ajan. Hän aloitti Varkauden lainaamonhoitajana ja eri tapahtumissa. Sittemmin hän on perustanut ja vakiinnuttanut Itä-Suomen paikallistoiminnan, Kestovaippatempauksen ja pelastanut monet monet yhdistyksen tapahtumat viime hetkellä innostuksensa ja tarmokkuutensa avulla ja toiminut tärkeänä taustavoimana yhdistyksen työlle.

Ilman Aulikin periksiantamatonta luonnetta ja tarkkaa silmää moni yhdistyksen virallinen paperi olisi paljon huolimattomampi. Aulikki on osallistunut jäsenkokouksiin enemmän kuin kukaan muu ja toiminut hallituksen virallisena oppositiona kaikki nämä kymmenen vuotta.

Aulikki on jaksanut puhua paitsi kestovaippojen puolesta, myös aikuisten inkontinenssista ja kuukautistuotteista ja näin tehnyt tietä näiden tabujen avaamiseksi ja osaksi koko yhdistyksen toimintaa.

Jaa blogikirjoitus:

Sinua voisi kiinnostaa myös