Kestovaippalainaamo – tukea vaipatukseen

Vuosi 2019 on ollut Kodin kestot ry:n lainaamoissa kiireinen. Vuoden aikana on tullut monta uutta lainaamonhoitajaa ja perustettu uusia lainaamoja. Laitilan paketit siirtyivät Lappeenrantaan Niina Ljungkvistin hoitoon, Huittisten paketit siirtyivät Kokkolaan Anni Nissiselle, Joensuuhun perustetaan S-paketti vuoden vaihteessa, ja Kajaanin, Kouvolan ja Kotkan kestovaippalainaamoissa vaihtui lainaamonhoitajat tänä syksynä. Paula Lahenius on konkarikestoilija ja nyt muutettuaan […]

Kestositeitä onnistuneella tuotekehittelyllä

WILLIjami aloitti taipaleensa vuonna 2017 alihankintaompeluun keskittyvänä yrityksenä. Haastava sijainti Pohjois-Savon perukoilla Keiteleen sivukylällä aiheutti kuitenkin hankaluuksia asiakashankinnassa. Välimatkat olivat pitkiä ja rahtikustannukset suuria. Yrittäjä Tanja Honkala-Miettinen teki useita pohdintoja siitä, mitä yrityksen kanssa tekisi ja mihin suuntaan toimintaa lähtisi kehittämään. Käännekohta oli ilmoitus myynnissä olevista kestovaippakaavoista ja -merkistä. WILLIjami valmistaa Ella ja Susi -kestovaippoja […]

Joululahjojen ekologinen paketointi

Joululahjoja antaessaan toivoisi, että lahjat tuottavat iloa pitkään. Vaikka lahja olisikin hyödyllinen tai arvostettu, kääre on usein vain hetken hupia. Kauniit paketit tuottavat hujauksessa pussillisen roskaa. Lahjapaperit ja -narut ovat lisäksi pääasiassa sekajätettä. Lahjojen ekologinen paketointi on yhä yleisempää, joten paketointi-ideoita riittää runsaasti. Monet paketointimateriaalit voi lisäksi käyttää uudelleen. Kerää tästä mieleisesi vinkit! Vinkkejä joululahjojen […]

Hajusteyliherkkyys on yleinen ongelma – Royalkestojen yrittäjä loi itse hajusteettoman työpaikan

Tiesitkö, että jopa 40 prosenttia suomalaisista kärsii hajusteiden aiheuttamista yliherkkyyksistä? Hajut voivat aiheuttaa erityisesti nuhaa, päänsärkyä ja ihottumaa. Hajusteyliherkkyys vaikuttaa siis satojen tuhansien suomalaisten jokapäiväiseen elämään.  Osa yliherkistä kestää luonnontuoksuja paremmin ja osalle nekään eivät sovi. Käyttämällä hajusteettomia pesu- ja puhdistusaineita sekä kosmetiikkaa helpotat monen kanssaihmisen elämää ja parannat heidän elämänlaatuaan. Hajusteeton työympäristö oli luotava […]

Jutta.fi lastentarvikeliike Helsinki – kattava valikoima lastentuotteita

Jutta Product Oy valmistaa lapsille ja äideille suunnattuja tuotteita Suomessa ja ulkomailla. Lastentarvikeliike Helsinki sijaitsee osoitteessa Punavuorenkatu 3, Helsinki ja ompelimo sekä pakkaamo Hyvinkäällä. Jutan  myymälässä on Helsingin kattavin valikoima kestovaippoja, eikä vastaavia ole lähistöllä.  Tuotemerkit ovat PILVI ja Jutta. Tuotteet suunnitellaan Hyvinkäällä ja suunnittelun päämääränä ovat kauniit, hauskat, mukavat, helpot, laadukkaat ja ennen kaikkea materiaaleiltaan […]

Iloa vapaaehtoistyöstä Itä-Suomessa

Vapaaehtoistyöstä on iloa työn tekijälle ja koko yhteisölle! Kodin kestoilla on tarjota monenlaisia vapaaehtoistehtäviä: Voit tulla vaikkapa auttamaan ompelupajassa tai kertomaan kestotuotteista yksittäisissä tapahtumissa. Lisäksi yhdistyksessämme toimii muun muassa tukihenkilöitä, lainaamonhoitajia sekä hallituksen jäseniä. Omat vapaaehtoistyöt voit suunnitella omien taitojesi ja voimavarojesi mukaan. Haluaisitko sinä liittyä joukkoomme? Otamme iloiten uusia toimijoita mukaan ympäri vuoden! Iloa […]

Kodin kestot ry hallitus 2020

Syyskokouksessa 3.11.2019 valittiin yhdistykselle uusi hallitus vuodelle 2020. Hallitus on järjestäytynyt ja aloittaa virallisesti toimintansa 1.1.2020. Hallitukseen saa yhteyden sähköpostitse osoitteesta hallitus@kodinkestot.fi. Hallituslaisten yhteystiedot päivitetään yhteystietosivulle. Anna Holopainen – puheenjohtaja, tiedottaja, verkkokaupanhoitaja Rebekka Nikula – varapuheenjohtaja, lainaamovastaava, yhteisöjäsenvastaava Jenni Lehti – sihteeri, web master Meri Haahtela – taloudenhoitaja Emmi Silvennoinen – tapahtumavastaava Maija Perä-Takala – […]

Pienyrittäjäksi ryhtyminen oli rohkea päätös – Tuttimaakarin tarina

Outi Sivonen perusti Tuttimaakarin alkuvuodesta 2014 hoitaessaan kotona pieniä lapsiaan. Esikoinen oli 4,5-vuotias ja kuopus vuoden ikäinen. Kun Tuttimaakari oli noin vuoden vanha yritys, Sivosten perheeseen saatiin vielä kolmas lapsi. Yhdistelmä ei ollut mitenkään helppo. Hoidettavana vastasyntynyt, 2-vuotias ja 5-vuotias sekä lähtökuopissaan pyristelevä yritys. Samalla Outin mies opiskeli uutta ammattia ja teki töitä siinä samalla. […]