vko 12 | Keskiviikko 20.3.2019.

Ihottumaa (kuvia)?

Kestovaippojen käyttö atoopikolla / allergisella ym. terveyteen liittyvät seikat

Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja naturechild » Ke Kesä 26, 2013 13:25

Kuva

Kestovaippavauva 8kk, kertis yöllä ja satunnaisesti.
Yli 2kk jo ollut 4ssä kohdassa ihottumaa, kohdat eivät vaihtele ja ovat samaanaikaan "aktiivisia".
Aktiivisia ovat olleet kokoajan miinus Sibicort -kausi. Perunajauho tai bepanthen ei auta.
Kohdat: alavatsa, vasen reisi (näistä kahdesta kuva), takareisi vasen yläosa (pieni) ja oikea alaosa (pieni).
Neuvola on hu, neuvolasta saatiin aikaisemmin neuvo (näkemättä) kokeilla Canestenia tai Sibicortia. Kokeilimme ensin Canestenia, paheni vähän joten lopetettiin 2pv kohdalla. Sitten Sibicortia joka auttoi hyvin, kun käytettiin 4pv 2krt/pv. Tällöin meni meni kohdat ihan vaaleiksi ja melkein näkymättömiksi. Käytännössä oli vaikea edes nähdä missä kohtaa jäljet oli. Mutta heti, kun siirryttiin 1krt/pv (oli tarkoitus sillee jatkaa vielä 4pv), niin tokan päivän kohdalla alkoi pahentumaan taas. Eli kortisooni auttoi hetkelleisesti kuten yleensä, mutta ei pitänyt poissa eli parantanut.

Allergiat? Mutta eikö tällöin yleensä "kakka-alueella" ihottumaa?

Luin monta tekstiä ihottumista täältä ja joku puhui liikkumisen aiheuttamasta ärsytyksestä. Meilläkin alkoi tulee, kun tyyppi lähti ryömimään eli sen suhteen sopisi tuo mekaaninenkin ärsytys lisäävänä tekijänä.
Ollaan kokeiltu pelkillä kertiksillä viikko, ei auttanut. Kertiksiä ei olla öiksi jätetty pois eli toisin päin kokeiltu.
Ilmailtu on pitkin päivää paljon ja vaalenee aina hieman hetkellisesti silloin (siis vähän eli punottaa kyllä) ja kestot pyörii ylimääräisellä huuhtelulla jo toista kuukautta (pestään pähkinöillä).

Lähinnä nyt kyselisin kuvan perusteella, että näyttääkö tutulta?
Ensin tulee alueelle pieniä punaisia pisteitä (ei selvästi mitään nyppyjä eli iho suht tasainen silloin) ja sitten se leviää punaksi. Lopuksi alue hieman kohollaa kts. alempi kuva.
Kuva
kahden nyytin äiti
naturechild
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 09:44
Paikkakunta: Turku

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja amp » Ke Kesä 26, 2013 15:09

Meillä on ollut tuollaista(kin) ihottumaa allergisilla lapsilla. Se allerginen ihottuma voi tulla ihan mihin vain ja olla vähän eri näköistä eri ihmisillä. Ja meillä tyypillisesti allerginen ihottuma paranee kortisonilla ja tulee heti takaisin kun kortisoni lopetetaan ellei ihottuman aiheuttajaa poisteta. Aloititteko mahdollisesti kiinteät silloin n. puolivuotiaana?

Mitä kertavaippoja käytätte, oletteko kokeillut vaihtaa merkkiä? Meillä on jollekin lapselle tullut ihottumaa pampersin vaipoista.
amp
Kaikennähnyt
Kaikennähnyt
 
Viestit: 2598
Liittynyt: Ti Touko 30, 2006 20:00

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja naturechild » Ke Kesä 26, 2013 15:28

^Kiinteät aloitettiin vajaa 5kk muistaakseni, kun maito oli niin vähissä ja vastikkeella edettiin.
Kummallakaan vanhemmalla ei ole allergioita onneksi niin ei ole kokemusta niistä.
kahden nyytin äiti
naturechild
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 09:44
Paikkakunta: Turku

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja amp » Ke Kesä 26, 2013 16:25

Voi kyllä olla maitoallergiaakin jos on korvikkeella. Voisihan sitä kokeilla vaihtaa korviketta hetkeksi?
amp
Kaikennähnyt
Kaikennähnyt
 
Viestit: 2598
Liittynyt: Ti Touko 30, 2006 20:00

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja Kaktus » Ke Kesä 26, 2013 18:50

Vaihdoitteko 6 kk ikäiselle korvikkeen ykkösestä kakkoseen? Meillä on kaksi lapsista ruokittu korvikkeella, ja yli 6 kk ikäisille tarkoitettujen korvikkeiden kanssa on ollut enemmän ongelmia kuin alle 6 kk ikäisten korvikkeilla. Eli vaikka jonkun merkin alle 6 kk ikäisille tarkoitettu korvike on sopinutkin, ei välttämättä yli 6 kk ikäisten korvike sovikaan. Maitoallergiasta ei ole ollut kyse, vaan siitä, että "isompien" korvikkeissa on ilmeisesti enemmän jotain muuta kuin maitoa.
7 lapsen äiti, 1 kuivaksiopettelija, 1 kokonaan vaipoissa.
Avatar
Kaktus
Kaikennähnyt
Kaikennähnyt
 
Viestit: 9223
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2005 08:43
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja naturechild » To Kesä 27, 2013 18:42

Saatiin neuvoksi käyttää Sibicortia nyt 2vko 2krt/pv. Eli pidempi jakso.
Samalla yritän nyt pitää extra kuivana vaipan ja ostan yhtä pienempää kokoa kertiksiä, niin ei roiku niin paljon. Vaihdan myös merkin niissä. Kokeeksi myös tilasin lähikauppaan 500ml Arlan luomuvastikkeita parin viikon satsin.
Neulon myös tuollaisia napakoita kesäpikkareita joihin menee joku pieni harso vaan ja eivät bägitä yhtään eli roiku ja kosteana ärsytä niin helposti.

Neuvolasta epäilivät, kyllä että jos on taipumus atoopiseen ihoon, tulee alueet koko vaippa-ajan on/offina punoittavan.
kahden nyytin äiti
naturechild
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 09:44
Paikkakunta: Turku

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja Tamavi » Pe Kesä 28, 2013 15:28

Eihän tarrat hinkkaa ihoa?
Tamavi
Kaikennähnyt
Kaikennähnyt
 
Viestit: 528
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 11:01
Paikkakunta: Keski-Suomi, miäleltään erelleen Pohojalaanen

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja Faynel » Pe Kesä 28, 2013 20:24

Ihan uteliaisuudesta, millaisia kestoja yleensä käytät? Lapsellani oli vastaavanlaista ihottumaa, ja nimenomaan jostain syystä juuri vasemmassa sisäreidessä, joskus hyvin satunnaisesti myös oikeassa sisäreidessä. Lähti pois myöskin Sibicort-kuurilla, jota jatkettiin vielä muutama päivä senkin jälkeen kun ihottuma oli jo vaalentunut. Nyt on pysynyt pois, kun laitoin kaikki herkästi haaroista roikkuvat taskut pois ja olen luopunut kaikista sisävaipoista (jotka saattoivat kosteana osua reiteen villahousujen sisällä), ja sitämyöten jäi myös yökestoilu. Nyt kun on napakat taskut päivisin ja Muumi-kertsit öisin, ei ihossa ole ollut enää mitään.

Varsinaista yhtä aiheuttajaa en koskaan löytänyt, kun toisen kautta reisi alkoi oireilla sillon kun lapsi lähti liikkeelle, mutta toisaalta ihottuma pysyi pois erityisesti silloin, kun lapsi joutui 6vk pitämään kipsiä jalassa, jolloin en uskaltanut pitää öisin kestovaippaa (=sisävaippa), joten jotain tekemistä noilla yökestoilla piti olla, kun lapsi kuitenkin liikkui suht normaalisti kipsinkin kanssa.

Yhtä kaikki, koska lapsellani on muutenkin taipumusta atooppiseen ihottumaan, totesin, että poistan kerralla kaikki "rasitteet", ja se on näyttänyt nyt 2kk toimivan hyvin.
Faynel
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 31
Liittynyt: Ma Touko 28, 2012 21:14

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja naturechild » Su Kesä 30, 2013 08:44

Tamavi kirjoitti:Eihän tarrat hinkkaa ihoa?

Ei ole tarroja vaan nepit meitin vaipoissa :).

Meillä on kestona, R&R, Onnikas ja Nalleja lähinnä. Sisätäyttöjä pääsääntöisesti, muutama pul kuorinen sisis myös.
Faynel, mihin siis vaihdoit sisätäytöt, pul -kuorisiin?
kahden nyytin äiti
naturechild
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 09:44
Paikkakunta: Turku

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja Faynel » Ti Heinä 02, 2013 22:14

naturechild kirjoitti:Meillä on kestona, R&R, Onnikas ja Nalleja lähinnä. Sisätäyttöjä pääsääntöisesti, muutama pul kuorinen sisis myös.
Faynel, mihin siis vaihdoit sisätäytöt, pul -kuorisiin?


Juu meillä on kaikki vaipat nyt napakasti istuvia pul-kuorisia taskuvaippoja. Aiemminkaan meillä tosin ei enää lähiaikoina käytetty sisätäyttöjä muussa käytössä kun öisin, mutta tosiaan joku syy-seuraus -yhteys siitä löytyi, oli sisätäyttö sitten röyhelöillä tai ilman. 'Kostea ulkopinta ihoa vasten'-ongelman olisi kenties voinut ratkaista myös pul-kuorivaippa sisätäytön päällä, mutta siitä en nyt vaan ainakaan vielä innostunut. Lapsi kun muutenkin iltaisin protestoi sitä valtavan kokoista sisävaippaa (pissaa öisin vielä paljon), joten totesin yökäyttöön meillä nyt tässä kohdin sopivimmaksi nuo kertakäyttöiset. :)
Faynel
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 31
Liittynyt: Ma Touko 28, 2012 21:14

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja naturechild » Ti Heinä 23, 2013 10:48

Meillä tosiaan oli se 2vko jakso täysin kertiksillä eikä auttanut yhtään :( . Eli ei varmaan ihan hirveesti ole kiinni siitä mikä vaippa. Ilmakylvyt on jokapäiväisiä ja pidetään tiukkoja "pikkuhousuja" hyvällä säällä, joihin vaan 1 harso sisälle ja veihdetaan heti, kun pissa tulee.

2vko oli tuo 1% kortisooni ja sen jälkeen käytetty paljon perusvoidetta päivisin. Hieman hidasti tuo perusvoide ihottuman leimahtamista pahimpaan vaiheeseen, mutta viikon kuluttua jo oli aika isot ja punaiset laikut.

Mennään kai jossain vaiheessa yksityiselle, niin saa paremman hoidon toivottavasti. Neuvolassa vaan ympäripyöreetä vastausta.
kahden nyytin äiti
naturechild
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 09:44
Paikkakunta: Turku

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja naturechild » Ti Elo 06, 2013 08:38

Sen verran vielä pakko kirjoittaa, jos joku joskus painii saman ongelman kanssa.
Meillä on auttanut hirmu paljon perusrasvalla (meillä Aqualan +) rasvaaminen n. 4-5krt päivässä vaipanvaihdon yhteydessä. Melkein olemattomat ovat alueet. Vaikkakin päivästä riippuen näkyy yksi niistä kunnolla punaisena, mutta on täysin hallittavissa.
Eli rasvaa, rasvaa :).
kahden nyytin äiti
naturechild
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 09:44
Paikkakunta: Turku

Re: Ihottumaa (kuvia)?

ViestiKirjoittaja Faynel » Ke Elo 07, 2013 23:02

Vielä palaan minäkin, että meilläkin myös auttoi tuo ahkera rasvaaminen, ja sitä paremmin mitä paksumpi/rasvaisempi voide, joka myös suojaa ihoa. Dermosilin Extra-voide osoittautui meillä parhaimmaksi. Päättelin tämänkin viittaavan siihen, että jokin ulkoinen ärsyke sitä ihottumaa aiheutti, joko tosiaan se roikkuvamman pul-vaipan aiheuttama mekaaninen hankaus liikkuvalla lapsella tai kostean sisävaipan ulkokangas reittä vasten poltti ihoa. Lapsellani ei muutenkaan menesty märkäpintaiset vaipat, kun aina siitä seurasi jotain punotusta vaippa-alueelle - kuivapintaisista ei ollenkaan, kunhan vaippa ei ehtinyt ollut läpimärkänä pitkää aikaa, jolloin kuivaliinastakaan ei ole hyötyä. Lapsi on aina juonut hyvin, mutta ilmeisesti pissa sitten vaan on niin väkevää että polttaa helposti ihon rikki tai iho on vaan niin herkkä. Rasvaaminen tosiaan auttoi, mutta tuntui kuitenkin vaan väliaikaiselta ratkaisulta, kun vähemmän ahkerampi rasvaaminen aiheutti heti saman ihottuman, johon ei sitten perusvoide enää riittänyt.

Samaten tuohon eri vaippatyyppien kokeilun osalta totesin, että on aivan sama mitä vaippaa käyttää jos ihottuma on jo päällä. Tärkeintä on hoitaa ihottuma pois (esim. Sibicortilla) ja tehdä kokeiluja siinä kohdin, kun iho on terve.

Mutta tosiaan, enää ei ole tarvinnut rasvailla eikä miettiä, vaan ihottumat on pysynyt poissa! Toivottavasti tekin löydätte vielä pysyvämmänkin ratkaisun. :)
Faynel
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 31
Liittynyt: Ma Touko 28, 2012 21:14


Paluu Kestovaipat ja terveys

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron

Kirjaudu