vko 51 | Maanantai 16.12.2019.

poikani valitsee kertiksen

Miten kohdata, millaisia on ja miten niitä poistaisi?

poikani valitsee kertiksen

ViestiKirjoittaja doc » Ti Kesä 08, 2010 07:55

poikani on alkanut haluta ajoittain kertakäyttövaipan keston sijaan. ikää on 1 v ja 7 kk. täyskestoiltu ollaan alusta saakka ja päiväkodissa ollaan ainoat kestoilijat. meillä on kertakäyttövaippoja vessan nurkassa (jäänyt vatsataudin jälkeen ja matkavaippana) ja hän itse käy ottamassa nimenomaan housuvaipan ja alkaa sitä sovittelemaan. eletään aika vahvaa "minäitte" -kautta. iltapesun jälkeen ei tahdo saada mitään vaippaa päälle ja lähtee karkuun ja menee pissimään olohuoneen lattialle velmu ilme päällä, hakee toki itse harson jolla kuivaa jälkensä.
päiväkodissa juuri sovittiin että päiväunille laitetaan kertakäyttövaippa, koska siellä on usein housut kastuneet päiväunien aikaan. aiemmin keväällä jalassa oli villahousut taskuvaipan päällä ja tämä todennäköisesti peitti asian. potalla käyvät ahkerasti ja vaihtavat vaippaa myös ennen ja jälkeen unien. kotona meillä ei päiväunien aikana ole falskaus ongelmaa ollut, nukkuu selällään vaunuissa, päiväkodissa taas sängyssä jossa pyörii aika tavalla kuten kotona öisin. öisin meillä on ruskovillan villahousut ja onnikkaan yövaippa ja hyvin harvoin tulee mitään läpi.

tuntuu että nyt lähtee lipsumaan kertisten puolelle, ei siinäkään ole järkeä että pesee 2-3 kestovaippaa koneessa.
doc
Vastasyntynyt
Vastasyntynyt
 
Viestit: 22
Liittynyt: Ti Joulu 16, 2008 20:37

Re: poikani valitsee kertiksen

ViestiKirjoittaja Hilmapulla » Ke Kesä 09, 2010 16:53

Pese samassa koneessa myös muuta 60 asten pyykkiä? Lakanoita,pyyhkeitä,vaatteita?
lapset 07/97, 09/99, 09/02 osakestoilua ja 09/04 ja 08/07 täyskestotettu, vaipoissa 11/09 ja 01/12 -kestoissa tietenkin
Hilmapulla
Kaikennähnyt
Kaikennähnyt
 
Viestit: 1601
Liittynyt: To Loka 27, 2005 18:27
Paikkakunta: LPR

Re: poikani valitsee kertiksen

ViestiKirjoittaja annas00 » To Kesä 10, 2010 13:03

Meillä esikoinen (2,5v) on päiväkuiva, mutta joskus on takapakkipäiviä ja tarvitaan vaippaa. Yöllä myös vaippa on ihan pakollinen. Ja suunnilleen samoihin aikoihin kun siirryttiin käyttämään pikkareita, niin tyttö kieltäytyi käyttämästä kestoja. "Aika paksu vaippa" sanoo neiti ja repii pois. Ja niinhän se onkin, kun vaippaa tarvitaan vain kun siihen tarvitaan paaaljon imua. Ja koska meillä pienempi otti lennosta isomman L-koon vaipat käyttöön niin en oo kauheesti jaksanu harmitella asiaa. Kertsejä menee kuitenkin vain 1 (joskus 2) päivässä.. Onneksi tyttö tykkää käyttää myös harkkareita. Pitäis vaan ostaa vielä parit lisää niin taas kertsien määrä vähenis :)
kotiäiti kera kestopepputyttöjen 10/07, 03/09 ja 04/11
annas00
Peppukiitäjä
Peppukiitäjä
 
Viestit: 51
Liittynyt: La Tammi 26, 2008 23:12
Paikkakunta: Joensuu


Paluu Ennakkoluuloista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron

Kirjaudu